Maanrakennustyöt Etelä-Suomen alueella

maanrakennus uusimaa

Maanrakennus

Lähes kaikki rakennushankkeet vaativat jonkinlaista maanrakennustyötä
Nykyaikana melkein jokainen rakennushanke tarvitsee jonkinlaista maanrakennustyötä alkuun, jotta se lähtisi hyvin etenemään. Huolellisesti ja hyvin hoidettu pohja on avain onnistuneeseen rakennushankkeeseen ja se myös vähentää jatko-ongelmien riskiä.
Me olemme maanrakennuksen ammattilaisia ja teemme maanrakennusta sen kaikilla osa-alueilla. Pääpainona meillä on maanrakennus ja viherrakentaminen. Mitä tarvitsetkaan maanrakennukselta saat sen meiltä!

Kalusto
Yksi maanrakennuksen tärkeimmistä välineistä on ammattitaidon lisäksi käytettävissä olevat työkoneet. Suoritamme kaikki maanrakennustyöt tehokkaasti ja luotettavasti omalla ajanmukaisella kalustollamme, johon kuuluu mm. Maansiirtoautoja ja tiivistyskalustoa.
Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoiset tekijät takaavat kaikkien hankkeiden onnistumisen laadukkaasti ja ajallaan.

Ota yhteyttä

Toimialue ja asiakaskunta

Periksiantamattomuus takaa onnistuneen lopputuloksen
Toimintamme painottuu pääkaupunkiseudulle, Tampereen ja Turun lähialueille, mutta pystymme myös palvelemaan tarvittaessa asiakkaitamme koko Suomen alueella. Tarjoamme palveluitamme yritysasiakkaiden lisäksi myös yksityisille, kunnille ja asunto-osakeyhtiöille.
Liity sinäkin tyytyväisten asiakkaiden joukkoon!

Pyydä tarjous